single-image

Vauvan hankinnat – mitä me olemme kotiin hankkineet.

Mahtavaa viikon alkua <3 Olette paljon kyselleet, mitä me olemme kotiimme tulokkaalle hankkineet ja tänään esittelen meidän vauvan hankinnat. Olemme pyrkineet hankkimaan vain tarpeellisen ja jättämään turhat hankinnat pois vaikka esikoiselle kovasti kaikkea tekisikin mieli ostaa.

Olen vuosien varrella muuttunut itse tuhlarista säästeliääksi tai ainakin fiksummaksi rahan käyttäjäksi ja kuluttaminen ja nimenomaan turha kuluttaminen ovat muutenkin olleet mielen päällä ja olen pyrkinyt pois turhasta tunneshoppailusta tai turhien tavaroiden hankkimisesta. Rakastaisin ostella paljon treenivaatteita, kenkiä ja vauvan vaatteita, mutta iän myötä olen oppinut pysähtymään ja pohtimaan, että tarvitsenko todella näitä? Myös laatuun olen pyrkinyt panostamaan ainakin omissa vaatteissani. Ostan mielummin harvoin ja hyvää tavaraa kuin kaapit täyteen rytkyjä. Nyt täytyy kuitenkin sanoa, että vauvalle on mielestäni turha hankkia todella kalliita merkkivaatteita jotka menevät muutamassa viikossa pieneksi. Olen kuitenkin pyrkinyt vauvan kanssa hankkimaan vain tarvittavat ja jättämään turhat ostokset kauppaan sekä osan vaatteista olen ostanut käytettynä.

Kierrättäminen kunniaan lasten vaatteissa ja tarvikkeissa!

 

 

Ajattelin tänään hieman listata, mitä kaikkea olemme vauvalle hankkineet. Koska kyseessä on meidän esikoinen, on hankkimista ja ostamista ollut tietenkin paljon, mutta toistaalta kaikki on sitten seuraavaa varten valmiina, mikäli sellainen joskus tulisi ajankohtaiseksi. Siksi ensimmäisen kohdalla rahan meno on varmasti suurin ja jälkeenpäin viisaana voi sitten oppia, mille oli oikeasti käyttöä ja minkä olisi ehkä voinut jättää ostamatta.

 

Ainakin äitiyspakkauksen otan jatkossa rahana, vaikkakin sielä ihan käyttökelpoista tavaraakin on. Itse kuitenkin halusin hankkia pojalle omannäköisiä tarvikkeita ja vaatteita joten koin, että rahallisesti olisi ollut järkevämpää ottaa tuo äitiyspakkaus rahana eikä tuotteina. No, ensikerralla viisaampana 🙂

 

VAUVAN HANKINNAT MEIDÄN PERHEESSÄ:

  • Vaunut. Varmasti suurin rahallinen menoerä meillä meni vaunuihin, joihin halusimme panostaa. Voit käydä lukemassa tarkemmin hankkimistamme vaunuista täältä. Vaunuissamme mukana tulivat hyttysverkko ja sadesuoja.
  • Turvakaukalo. Tätä emme halunneet myöskään ostaa käytettynä ja hinnalla ei turvakaukalossa ollut meille väliä vaan halusimme, että se on vaunuihin sopiva, uusi ja turvallinen. Jälkeenpäin viisaana olisi voinut etsiä mallin, jonka saa autossa myös käännettyä, mutta pidän sen mielessä kun siirrymme isompaan. Ihanat turvakaukalon tekstiilit ovat Pikkuvaniljalta <3
  • Sitteri. Sitteri on mielestäni todella käytännöllinen apuväline siihen, että voin itse käydä suihkussa, vessassa, laittaa ruokaa tai touhuta jotakin jossa tarvitsen kädet hetkeksi vapaaksi. En kuitenkaan suosi sitterissä istuttamista pitkiä aikoja, mutta hetkellisesti käytettynä siitä on arjessa varmasti apu mikäli vauva siinä viihtyy.
  • Kantoreppu. Tämän sain yhteistyönä ja olisin itse ehkä halunnut kantoliinan. Ajattelin kuitenkin testata, miten tuo reppu toimii kunhan vauva on syntynyt ja katsoa onko liinan hankkimiselle sitten vielä tarvetta.
  • Lämpöpussi vaunuihin ja turvakaukaloon. Hankin vauvalle kaksi eri lämpöpussia, sillä halusin vaunuihin hieman isomma, karvahupullisen lämpöpussin mikä menisi myös rattaisiin ja turvakaukaloon taas siromman lämpöpussin, joka käy viisipistevaljaille. Pääset lukemaan turvakaukalon lämpöpussista täältä. Lämpöpussit myös siksi, että maaliskuun vauvalla on hankala sanoa onko keli -10 astetta vai +10 astetta, joten lämpöpussi on jokatapauksessa oltava 🙂

 

  • Hoitonurkkaus. Emme tilan säästämisen syistä hankkineet vauvalle erillistä hoitopöytää, vaan rakensimme pienen hoitonurkkauksen kylpyhuoneeseen pesukoneen päälle. Tuonne hankimme hoitoalustan, korin jossa harja, vaippoja, kylpyöljy, rasva, vanupuikkoja, waipseja ja pyyhkeitä, sekä tietenkin vaipparoskiksen. Näin vaipan vaihdot on helppo suorittaa kun lavuaari on aivan hoitopisteen vieressä ja muutoinkin minusta vaipat kuuluu wc:n puolelle 😀

 

  • Pinnasänky.  Pinnasängyssä halusin mallin, josta toisen laidan saa tarvittaessa laskettua alemmas. Näin vauvan nukkuessa meidän parisängyn vieressä, on vauva helppo nostaa yöllä syömään ja laittaa takaisin omaan sänkyyn tai antaa tuttia suuhun ilman että itse nouset sängystä ylös.
  • Unipesä ja petivaatteita. Pinnasänkyyn patja, peitto, pieni tyyny, lakanat, pussilakanat ja vuoteensuojat yms.
  • Ensisänky. Vaikka pelkkä pinnasänky olisi ollut ihan riittävä unipesineen, halusin hankkia vauvalle vielä liikuteltavan olkikehdon eli mooseskorin. Tämä siksi, että meillä on kaksi kerroksinen koti ja mikäli nukutan vauvan alakerrassa, on hänet helppo nostaa yläkertaan nukkumaan pienessä olkikehdossaa. Kyseinen kori oli ehkä hieman rihvelö minun makuuni, mutta parin viikon kuluttua meille on tulossa uusi ihana kori, jonka voin sitten esitellä erikseen <3
  • Mobile. Ostimme soivan mobilen, jonka voi halutessaan kiinnittää pinnasängyn päähän.

  • Kapalointiliina x2. Tämä ehdoton juttu jos haluaa taata itselleen pidemmät yöunet 😀
  • Itkuhälytin. Päädyimme tähän Philipsin perus malliin, sillä se oli minulle työni puolesta jo aikaisemmin tuttu ja helppokäyttöiseksi todettu. Itkuhälytin ei ole välttämätön hankinta, mutta helpottaa arkea kun asumme kaksikerroksisessa talossa 🙂

  • Hoitolaukku. Laukku, jonka saa sivuremmeillä kiinni vaunujen työntökahvaan ja näin mulla on liikkuva hoitopöytä mukana joka paikassa 🙂 Pakkasin hoitolaukkuun vaipanvaihtoalustan, vaippoja, waipseja, rasvaa, käsidesin, tutin, puklurätin, helistimen ja vaihtovaatteita vauvalle.

  • Kylpyamme ja kylvetystuki. Tähän liittyen myös hupullinen vauvojen kylpypyyhe + kylpyöljy sekä kylpyveden lämpömittari. Lisäksi kynsisakset, kuumemeittari, rasvoja.
  • Läjäpäin muumivaippoja 🙂 Halusimme vaipoissa suosia suomalaista. Iso läjä myös puklurättejä on hankittu 😀
  • Tuttipullot, rintapumppu ja tutit + tuttinauha x 2. Itse päädyin Philipsin Avent pulloihin, sillä ne oli samaa merkkiä rintapumpun kanssa. Tärkeää minulle oli että tuttiosa on imetystä tukeva ja siksi esimerkiksi perinteiset ainu-pullot eivät olleet vaihtoehto. Hankin myös muutaman Mam-pullon, jotka ovat ilmastoituja ja erityisesti masuvaivoja helpottamaan suunniteltuja pulloja, mutta niistä minulla on kokemus että venttiili herkästi kiireessä falskaa joten yritän ensin ottaa käyttöön nuo tiivispohjaiset Philipsin Avent -pullot 🙂

  • Leikkimatto. Meille kotiin hankittiin muumi- leikkimatto jossa leikkimaton päällä on kaaret, jossa roikkuu muumihahmoja ja peilejä. Mukava ja lämmin paikka vauvan makoilla lattialla sitten, kun lelut jo kiinnostaa.
  • Vaatteet. Tämä oli mielestäni kaikista hankalin asia arvioida, minkä verran niitä kannattaa hankkia ja näin jälkiviisaana ainakin esikoisen kohdalla, vähempikin olisi riittänyt sillä vaatteita olemme saaneet lahjoina ja yhteistöistä jo vaikka kuinka. Hankimme itse vauvalle yhden välikausipuvun ja muutaman pienen bodyn + potkarin ja sukkia, tumppuja, pipoja ja töppösiä. Lahjaksi olemme saaneet toppapuvun, lisää välikausipukuja ja paljon sisävaatteita. Myös muutaman nepparikiinnikkeisen ’kuolalapun’ ostin testaukseen.
Pojan ensimmäinen toppapuku ja ihana pipo, joka saatu Pikkuvaniljalta <3

 

 

 

Siinäpä kaikki hankinnat, jotka tällä hetkellä tulee mieleen 🙂 Ei se lasten hankkiminen todellakaan mitään halpaa puuhaa ole, mutta lohdutukseksi tietenkin kaikki on sitten valmiina seuraavaa mahdollista tulokasta varten 🙂 Olen myös pyrkinyt hankkimaan väritykseltään melko neutraaleja värejä, jotka sitten sopivat molemmille sukupuolille 🙂 Vaalea ja maanläheiset värit ovat suosikkejani, mutta on minun mielestä kuitenkin ihanaa ostaa pojalle sinisiä ja tytöille hempeän vaaleanpunaisia sävyjä <3

 

Tuleeko sulla mieleen jotakin, mitä kannattaisi ehdottomasti vielä hankkia? Toki käytäntö varmasti sitten näyttää, mitä tarvitaan ja mitä ei 🙂

 

Kivaa viikkoa sulle <3

 

-ANNAKOO

 

Löydät minut myös:

ig: anna.korhonen

facebook: ANNAKOO.BLOGI

 

 

4 Comments
  1. Maria 5 vuotta ago
    Reply

    Hei! Mua kiinnostais et millaisia kapaloliinoja olet hankkinut ja mistä? ? En tiedä kuinka paljon vauvajuttuja aiot blogiin vauvan syntymän jälkeen kirjoitella, mutta jos saa ehdottaa postaustoivetta niin toivoisin vinkkejä/ohjeita vauvan kapalointiin. Ja avaatko kapalon yöllä imetyksen ajaksi? Kaikki muutkin vinkit vauvan hyviin yöuniin ovat tervetulleita! ?
    T. Etukäteen stressaaja Rv 37+0

    • Anna Koo 5 vuotta ago
      Reply

      Moikka Maria. En ole varma onko nuo liinat juurikin virallisesti kapalointiliinaksi tarkoitettu, mutta tarkoitan siis kapalointiliinalla tuollaista ohutta vauvan peittoa (jollainen tulee myös äitiyspakkauksessa). Toinen on saatu Newbieltä, niistä siis kuvakin postauksesta löytyy. Vauvanhan voi käytännössä kapaloida ihan millaiseen liinaan vaan, kunhan se on tarpeeksi hengittävä ja miellyttävä, eikä liian kuuma.
      Itse olen työssäni kokenut tuollaiset ohuet, joustavat, pienet kangaspeitot (mikä postauskessakin näkyy) hyväksi vauvan kapalointiin, siksi olen nimennyt ne kapalointiliinoiksi 😀 Voi toki olla, että on olemassa jotain ihan virallisiakin kapalointiliinoja, mutta en ole ainakaan kuullut 🙂

      Voin tehdä toki kapalointi-ohjeista postauksen, kiitos ideasta ja ihanaa kevättä ja loppu odotusaikaa <3 🙂

  2. Hanski 5 vuotta ago
    Reply

    Minkä merkkisen ja millaisen isomman lämpöpussin ostitte karvakauluksella? 🙂 Entä mistä hommasitte nuo lakanat ja peitot yms?

    • Anna Koo 5 vuotta ago
      Reply

      Isompi lämpöpussi on Elodie Detailsin Dots of Fauna -merkkinen sellainen vaaleanharmaa-pilkullinen lämpöpussi 😀 En osaa oikein kuvailla mutta tulee varmasti vilahtamaan ig storyjen puolella, mikäli olet instagramissa seuraajani 🙂
      Lakanoista ja peitoista en muista 😀 Ainakin aluslakana/koristelakana ja patjasuojus sekä patja ostettiin ikeasta, mutta en ole varma mistä pussilakanoita olen ostanut 🙂 Ihan jostain tavan kaupoista. Yksi setti niitäkin tulee äitiyspakkauksessa. Pinnasängyn reunuksen löysin jostakin lastentarvikeliikkeestä.

Leave a Comment

Your email address will not be published.

You may like