single-image

Kokovartalotreeni.

Energistä perjantaita <3 Kävin aamulla salilla ja tänään vuorossa oli kokovartalotreeni. Yleisön pyynnöstä laitan sen nyt tänne blogin puolelle jakoon.

En ole päässyt pitkään aikaan kuntosalille joten pääosin mun treenit ovat koostuneet kotona kehonhuollosta, lantionpohjan jumpasta ja kuminauhajumpasta. Voisin laittaakin teille myös tuon kuminauhatreenin jakoon lähipäivinä. Kuitenkin kehon huolto ja liikkuvuusratojen ylläpitäminen on nyt tuntunut kaikista parhaalta ja sitä olen pyrkinyt tekemään joka aamu. Nukkuminen alkaa olla ja hyvinkin katkonaista ja yöllä jatkuvasta pyörimisestä huolimatta tuntuu että koko kroppa puutuu ja joka paikkaa kolottaa 😀 Siksi aamut on kiva aloittaa kehoa avaavilla liikkeillä ja karistella yön jumit pois.

Tämän aamun treeni alkoi 3o minuutin koko kehon herättelyllä. Teen usein noin 30sek venytyksiä koko vartalolle ja erilaisia kiertoliikkeitä. Toistan samoja venytyksiä useaan otteeseen, näin liikkuvuus lisääntyy joka kierroksella. Alla niistä muutamia vakkareita 🙂

 

 

 

Itse treenin pidän nykyään kevyenä ja koska salilla tulee käytyä tänä päivänä harvemmin, teen usein koko kroppaa herättelevän kokovartalotreenin. Painot pidän pieninä ja kaikki raskaat ja repivät liikkeet olen jättänyt pois. Liitoskipujen vuoksi myös esim. taaksepotkut taljassa tai loitontajat laitteessa ei välttämättä enää onnistu. Ja olen oppinut nyt siihen, että kehoa tulee kuulostella läpi harjoituksen ja kaikki ikävältä tuntuvat liikkeet jätän suosiolla pois.

 

Tämän päivän kokovartalotreeni:

 

Takakyykky tangolla 10 kpl

Suorinjaloin mave tangolla 10 kpl

Sumokyykky kahvakuulalla (20kg) 10 kpl

Lantionnosto kehonpainolla penkkiin nojaten 10 kpl

 

-> tuo alavartolo setti kolmesti läpi jolloin toistoja tulee yhteensä 30 kpl per liike

 

Pystypunnerrus tangolla 12 kpl

Pystypunnerrus käsipainoilla 12 kpl

Vipunosto käsipainoilla 12 kpl

Vipunosto peukalot ylöspäin 12 kpl

Kiekon nosto eteen suorinkäsin 12 kpl

Pystysoutu tangolla 12 kpl

Leveä soutu ylätaljassa 12 kpl

Soutu tangolla 12 kpl

-> tämä ylävartalotreeni kolme kertaa läpi ja näin toistoja tulee yhteensä 36 per liike.

Kokonaisuudessaan treeniin meni 30 min kehonhuoltoa + 45 min treeni. Ja kroppa oli vetreä ja virkeä ja mieli kirkas 😀 Tämä on hyvä perustreeni, joka sujuu myös raskaana olevilta. Toki kuten sanottua, pienet painot ison mahan kanssa niin ei turhaan rääkätä jo valmiiksi väsynyttä kehoa!

 

Tältä mun salitreeni näyttää 😀 Iso maha ja pienet painot!

 

Energistä viikonloppua kaikille <3

-ANNAKOO

Löydät minut myös:

ig: anna.korhonen

facebook: ANNAKOO.BLOGI

 

 

 

 

 

Leave a Comment

Your email address will not be published.

You may like