Alkuraskauden pelot. Miksi mulla ei ole mitään oireita? Miksi mun mahassa ei tunnu enää miltään? Miksi mua ei okseta kun muita oksettaa? Jos mä oikein ajattelen tarkasti niin oksettaakohan mua? Ei. Alkuraskauden pelot yllätti mut itsenikin.
Alkuraskauden pelot olivat yllättäviä. Kohtasin ne jotenkin todella voimakkaina. Mulla oli kova huoli siitä, meneekö raskaus kesken tai onko lapsella kaikki hyvin. Halusin heti kun mahdollista päästä tarkastamaan asian varhaisraskauden ultraääneen. Koska varhaisultraa ei julkisella puolella suunnitellusti tehdä, varasin sen yksityiseltä puolelta Perhe Artesta. Mulla ei koko raskauden aikana ollut mitenkään NIIN huono olo, mitä olin kuvitellut olevan joten kaikki tuntui jotenkin todella epätodelliselta. Vähäiset raskausoireet olivat mielestäni huolestuttavia, vaikkakin olin lukenut että kaikille ei niitä tule. Myös työni sairaanhoitajana sairaiden lasten parissa saa tietenkin oman maailmankuvan hieman vääristymään kun tuntuu että kaikki maailman lapset ovat sairaita ja aina tulee mutkia matkaan. Myös lähipiirissä oli tapahtunut muutamia keskenmenoja joten tiesin niiden olevan hyvin yleisiä.
Tässä pätkä julkaisemattomasta postauksesta, jonka kirjoitin viikolla kuusi:
” Raskausviikko kuusi. Mulla ei ole minkäänlaisia oireita. Mun rinnat olivat aluksi kipeät, mutta sekin on alkanut helpottamaan. Alussa mun vatsaa nipisteli ja pissahätä oli jatkuva, mutta ei niitäkään enää. Tällä viikolla aloin vähän huolestua.
Mä kävin viikon kuusi alussa ostamassa jälleen raskaustestin ja testasin itselleni helpotuksekseni plussan. En tiedä, olisiko sieltä voinut muuta tullakaan, mutta se helpotti vähän mun mieltä. Mä olin tosi tosi onnellinen samaan aikaan, mutta samalla tosi huolissaan siitä, ettei mulla ollut minkäänlaisia oireita. Olin, nukuin ja söin ihan normaalisti ja treenasin kovaa. Ei pahoinvointia, ei erityistä väsymystä, ei mitään mielitekoja. Toivoin olevani vaan tosi onnekas, että mun raskauden alku on näin helppo. Olin odottanut paljon pahempaa.
Samaan aikaan mä tietysti googlettelin raskauden kulkua ja mua tosi paljon kiinnosti mitä kaikkea tapahtuu ja miten sikiö kehittyy. Tällä viikolla kerrottiin että sydän alkaisi sykkiä! Jännittävää!
Ilman oireita mun oli helppo keskittyä pitämään itsestäni huolta. Mä pidin huolta että nukuin paljon, söin kilo kaupalla kasviksia, marjoja ja vihanneksia ja vähensin herkut ja kahvin minimiin. Kaikki kielletyt ruoka-aineet mä olin jättänyt pois jo silloin, kun vauvaa yritettiin. Mä halusin antaa kaikki keinot mun vauvalle kehittyä terveeksi. Viikolla kuusi mä urheilin tosi paljon ja treeni tuntuikin tosi hyvältä. Keskityin alkuraskauden aikana kehittämään erityisesti keskivartalon lihaksia ja lantion liikkuvuutta noin synnytyksen ja palautumisen kannalta ennakoivasti. Mä ajattelin että mun vatsa palautuisi nopeammin, mikäli vatsalihakset olisivat hyvässä kunnossa jo entuudestaan. Alkuraskauden aikana myös juoksin paljon, sillä nautin siitä tosi kovasti ja arvelin ettei se loppuraskaudesta todennäköisesti olisi enää niin ihanaa 😀
Muutoin mä yritin vaan nauttia ja kuluttaa aikaa, sillä se tuntui matelevan ennen varhaisultraa, jonka mä olin varannut kolmen viikon päähän. Raskausviikko kuusi oli kaiken kaikkiaan jännittävän pelottavaa sillä onnen keskellä mulla oli koko ajan pelko siitä tiedosta, että jokin voi mennä vielä pieleen. Toivon mielessäni vain että olisipa ensimmäinen kolmannes jo ohi. ”
Alkuraskauden varhaisultra Perhe Artella oli ihana. Ensin aikani meinattiin joutua jo perumaan kätilön sairastumisen vuoksi, mutta Perhe Artella ajanvaraaja varmasti kuuli huoleni ja murheeni ja sai kuin saikin ihanan kätilön suostuteltua tekemään minulle ultran ennen hänen virallisen työajan alkua. Olin asiasta NIIN kiitollinen että kiikutin kätilölle suklaalevyn meidän ensimmäiseen ultraan 😀 Arvostan myös suunnattomasti hoitajien työtä ja omistautumista työlleen, kätilötkin kun alipalkattuja naisvaltaisen alan työntekijöitä ovat.
Varhaisultrassa iso taakka hävisi harteiltani. Näin pienen pähkinän kokoisen mytyn kohdussa ja valkoisen pisteen joka lepatti. Se oli sydän. Vauva ei tietenkään näyttänyt vielä vauvalta, mutta minulle riitti tieto siitä, että joku sielä masussa asustaa ja kaikki elonmerkit ovat havaittavissa. Olin etukäteen tietenkin myös lukenut kaikki mahdolliset tuulimunariskit ja muut, joten varhaisultra oli minunkaltaiselle panikoijalle super ihana juttu. Tuossa hetkessä myös jotenkin ensimmäisen kerran ymmärsin olevani oikeasti raskaana. Kokemuksena ultra jäi varmasti mieleen loppu iäksi. Suosittelen varhaisultraa kaikille, joilla alkuraskaudessa jonkinmoisia pelkoja esiintyy. Myös Perhe Artea voin lämmöllä suositella. Hintakaan ei sielä ollut muihin yksityisiin verrattuna päätä huimaava. (tämä ei olemaksettu mainos tai yhteistyö) 😉
Luulen alkuraskauden pelkojen johtuneen suurimmaksi osaksi siitä, että lasta olimme niin kovasti toivoneet ja halusin kaiken menevän hyvin. Toki lohduttautua voi ajatuksella, ettet oikeastaan itse pysty omia elintapoja enempää vaikuttamaan esim. keskenmenoriskiin, mutta tuossa hetkessä en osannut siihen lohduttautua. Kaikkialla toitotetun viikon 12 tullessa täyteen, osasin viimein huokaista helpotuksesta ja alkaa nauttia raskaudesta vaikka edelleen tiesin että mitä vaan voi elämässä sattua. Julkisen puolen ensimmäinen ultra oli pelkojeni kannalta ratkaisevin hetki, kun kuulin lapsella olevan kaikki hyvin. Nyt minullakin oli 🙂 <3
-ANNAKOO
Löydät minut myös:
ig:anna.korhonen
facebook:ANNAKOO.BLOGI
Hei mun on ihan pakko kysyä, kun oon myös sairaanhoitajana yhdellä lastenosastolla, että kuinka kauan pystyit pitämään raskauden omana tietona töissä? Mua ahdistaa jotenkin ihan kamalasti ajatus, että joutusin paljastamaan asian jo super varhain, meillä kun otetaan paljon röntgeneitä sunmuita, joissa mahdollisesti joutuu avustamaan ja sitähän ei raskaana ollessa saa tehdä.
Moikka <3 Melko aikaisessa vaiheessa kerroin jo esimiehilleni, sillä en halunnut tehdä enää yötyötä, jonka olen aina kokenut tosi raskaaksi koko kropalleni. Myös muutama työkaveri, jotka ovat läheisiä ystäviäni, tiesivät asiasta jo alusta asti, joten sain röntgen-reissut melko hyvin sumplittua heidän kauttaan. Muille taisin paljastaa raskauden vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Se on aivan sinun oma asia, milloin kerrot. Tai sitten kerrot jollekkin läheiselle kolleegalle, joka voisi jeesata röntgen reissut 🙂