single-image

Aamujen lempi puuhaa – Brunssi

Ihanaa sunnuntaita <3

Minulla oli viikonlopun ystävä käymässä ja viikonloppu olikin kaiken kaikkiaan todella rauhallinen ja rentouttava. Unta, brunssi, ulkoilua, treeniä, saunomista, ruokaa ja herkkuja.  Nyt mieli ja keho on todellakin levännyt ja valmis uuteen viikkoon!

Vapaa aamut ovat monelle meistä harvinaista herkkua ja myös itse kuuluun siihen kastiin, jotka haluavat ottaa aamuista kaiken mahdollisen irti. Olen aina ollut aamu-ihminen ennen kuin iltaihminen ja aamuissa on mielestäni jotenkin erityinen tunnelma. Aamut ovat aina tietynlainen uusi alku ja uusi mahdollisuus 😀 Tykkään herätä aikaisin ja lempipuuhiini kuuluukin hyvän ja kattavan aamiaisen valmistaminen ja sen viettäminen läheisimpien seurassa <3 Aamulla on myös kiva käydä vaikka puolen tunnin happihyppelyllä ennen aamiaista, jolloin aamiainen maistuu entistä paremmalle. Tai lähteä suoraan brunssin jälkeen viettämään ystävien kanssa hyvinvointi-päivää ja lähteä jonnekin aktiviteettien pariin tai urheilemaan. Parasta.

 

 

Mikäpä sen parempaa, kuin viettää aikaa yhdessä ja samalla aloittaa päivä ravitsevalla ja monipuolisella aamiaisella. Ja brunssi on mahtava syy kutsua ystäviä kylään! Brunssit ovat joskus myös oiva tekosyy nukkua pitkään ja siirtää nälkää lounasaikaan, tai tehdä pannukakkuja ja leivoksia ihan vaan koska on brunssi 😉 Meillä brunssilla tarjoillaan hedelmien, marjojen ja puuron lisäksi myös pannukakkuja, suklaalevitettä, tai jotakin muuta makeaa ja epäterveellistä 😀

 

Täydelliset proteiini-pannukakut <3

 

Viikonlopun brunssi koostui:

  • karjalanpiirakoista
  • nakeista
  • keitetyistä kananmunista
  • croisanteista
  • leikkeleistä
  • kasviksista
  • proteiinipannukakuista
  • juustoista
  • hedelmistä
  • marjoista
  • nutellasta
  • kahvista
  • hyvästä seurasta

 

Meillä isänpäivää juhlitaan vähän myöhemmin, kun pääsemme itä-suomeen sillä tällä kertaa joudun jäämään Helsinkiin töihin. Nauttikaa te kuitenkin viikonlopusta ja käykää halaamassa isisänne 🙂

Ihanaa isänpäivää kaikille <3

 

-ANNAKOO

 

Löydät minut myös:

ig: anna.korhonen

snapchat: anna.korhonen

facebook: ANNAKOO.BLOGI

Leave a Comment

Your email address will not be published.

You may like