single-image

Arki ja ajanhallinta. Hallitse ajankäyttösä paremmin.

Ihanaa viikonalkua. Arki ja ajanhallinta -melko mahdoton yhtälö? Viimeviikolla kerroin (täällä) Emmi Lehtomaan pitämästä LifeCoaching -kurssista, jossa olen viimeaikoina käynyt. Lupasin tuolloin, että teen oman tekstin ajanhallinnasta ja siitä, mitä minä opin aiheesta tuolla kurssilla.

Jokaisella meistä on erilainen arki, mutta jokaisella meistä on tasan saman verran tunteja vuorokaudessa. Sinulla on yhtä monta tuntia kuin suurilla menestyjillä, kaikilla niillä, ketkä ovat sinun esikuviasi. Sinulla on jokapäivä tasan 24 -tuntia aikaa tehdä JUURI NIITÄ ASIOITA, jotka tekevät sinun elämästäsi onnellisen ja onnistuneen.

Alkuun haluan sanoa, että itse ajattelen onnellisuuden tunteen tulevan siitä, että saamme kehittyä ja tehdä asioita, jotka tekevät meidät iloisiksi ja saamme elämäämme hyviä ihmissuhteita. Oli se sitten liikunta, kuvataide, kirjoittaminen, nukkuminen, ulkoilu, piirtäminen tai ystävien kanssa oleminen, jokaisen meidän tulisi sisällyttää arkeemme niitä asioita, joista tulemme onnelliseksi ja joista saamme onnistumisen tunteita.

Mitä opin lifecoaching -kurssilla ajanhallinnasta?

-Jokaisella meistä on omat ”aikasyöpöt”. Asiat, jotka kuluttavat arjessamme yllättävän paljon aikaa ja joihin vähempikin riittäisi.

-Jokaisella meistä on tavoitteita ja haaveita. Asiat ja tavat, joilla pääsemme lähemmäs tavoitteitamme, tulisi olla sijoitettuna päivittäiseen arkeemme. Onko kuitenkaan aina näin?

-Kirjoita kalenteriin asiat, joita teet arkena. Näin huomaat, mihin sinulla TODELLA kuluu aikaa. Opit tunnistamaan myös omat ”aikasyöppösi”.

-Kirjoita ylös asiat, joita HALUAT tehdä arkena. Asiat, jotka vievät sinut kohti unelmiasi ja tavoitteitasi. Sisällytä ne kalenteriisi. Laita näitä asioita karsittujen aikasyöppöjen tilalle.

-Huomaa, että arkeen mahtuu yllättävän paljon niitä asioita, joita haluat tehdä. Kaikki on järjesteltävissä.

– Jätä kalenteriin tietoisesti myös tyhjää tilaa. Näin sinulla on joka viikko ”pakollinen vapaapäivä”, eikä stressilevelit pääse nousemaan liian suureksi.

-Tarkkaile pääsetkö suunnitelmallasi tavoitteeseesi. Mikäli et, olisiko aikatalua ajankohtaista muuttaa?

-Tee ikävät ja tylsät asiat HETI pois alta. Näin ne eivät jää roikkumaan ja kasvattamaan kuormaa. Usein turhan murehtimisen aikana olisit jo tehnyt kyseisen tehtävän aikaa sitten.

-Pysähdy aika ajoittain miettimään tavoitteitasi. Mieti mitä sinä haluat viikkoosi sisällyttää, jotta elämäsi olisi onnellista ja tasapainoista. Sitten päivität kalenteriisi onnellisuutesi palaset.

Mitkä ovat sinun elämäsi aikasyöpöt? Ovatko ne kaikki asioita, joista hyödyt ja jotka vievät sinua kohti tavoitteitasi? Vai löytyykö arjestasi asioita, joita voisit karsia saadaksesi enemmän aikaa asioille, jotka tekevät sinut onnelliseksi?

Ihanaa viikon jatkoa <3

 

-ANNAKOO

Löydät minut myös:

ig: anna.korhonen

snapchat: anna.korhonen

facebook: ANNAKOO

Leave a Comment

Your email address will not be published.

You may like