single-image

Ihanaa joulukuun ensimmäistä ja KIITOS !

Moikka. Halusin tulla pikaisesti kirjoittamaan kuulumiset. Olen viime päivät ollut super kiireinen työasioiden takia ja jollain tapaa varmasti stressaantunut, sillä olen menettänyt yöuneni viimeisen viikon aikana! Ja se, jos jokin, on KAMALAA! Yöunien menettäminen vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti KOKO ELÄMÄÄN ja sen laatuun, että arvatkaas kuinka ihanaa oli tänä aamuna herätä ja huomata, että olin nukkunut viimeyönä kokonaiset yksitoista tuntia! Mahtavaa! Olo on kuin uudesti syntynyt <3

Tänään on siis joulukuun ensimmäinen. Huh, kun aika rientää. Juurihan meillä oli Fitenssmalli -semifinaalit ja oli kesä ja aurinkoa 😀 No, minusta on ainakin ihana, kun joulu tulee. Pääsee perheen luokse viettämään kiirettömiä ja rauhallisia joulunpyhiä. Saa aivan luvan kanssa loikoilla ja syödä herkkuja, käydä tapaamassa ystäviä ja sukulaisia. Ja viettää aikaa sen tärkeimmän, oman perheen kanssa <3 En malta odottaa, että pääsen syömään jouluruokia! NAM! Onko täällä muita, jotka R-A-K-A-S-T-A-A jouluruokia <3 <3 <3

Tämä teksti oli nyt kaikenlaista joutavaa pölinää, mutta tarkoituksenani oli tulla sanomaan KIITOS <3 Kiitos kaikki IHANAT LUKIJANI <3 Olen saanut viime viikkojen aikana valtavasti ihania viestejä ja kysymyksiä ja muuten vain esittäytymisiä teiltä, jotka sielä ruudun toisella puolen jaksatte käydä ! Aivan upeaa huomata, minkälaisia ihmisiä tekstejäni lukee ja kuinka paljon samanhenkisiä tyttöjä ja naisia tänne maailmaan mahtuu <3 Olen tosi kiitollinen kaikista kommenteista, joita vaivaudutte väkertämään. Luen niistä jokaikisen.

Nautitaan tästä joulukuusta ja toivotaan, että lumi vielä saapuu ennen joulua <3 Lupaan kirjoitella teille ahkerasti ja vastata jatkossakin jokaiseen viestiin.

 

Pus.

-ANNAKOO

 

Leave a Comment

Your email address will not be published.

You may like